perjantai 30. syyskuuta 2011

Cleane Blue Lightista

Kyllä, innostun helposti uutuustuotteista vaikken niitä välittömästi ostakaan vaan luen muiden käyttökokemuksia ja yritän tietysti löytää tuotteen myös siedettävään hintaan - ja tietysti tuotteelle pitää olla käyttöä joko heti tai ainakin säilyvyysaikansa puitteissa. Olin lukenut tästä Cleane Blue Light -laitteesta jo aikaisemminkin ja kun se oli elokuun lopulla CityDeal-tarjouksessa ja koska ihoni oli tuolloin huonohkossa kunnossa (allergisen reaktion takia tilapäisesti herkistyneiden ihoalueiden takia en uskaltanut noudattaa normaaleja rasvoittuvan ihon rutiinejani) olin valmis maksamaan näin jälkeenpäin ajatellen ehkä kohtuuttomankin paljon (tarjoushinnasta huolimatta) tuollaisesta pikkuhärpäkkeestä, jota en ole vielä päässyt kunnolla edes testaamaan. Tuotteen toimitusaika oli nimittäin sen verran pitkä, että ehdin aloittaa edellisessä kirjoituksessani mainitsemani AHA-voiteen käytön ja nyt näppyjä - joita tuolla laitteella olisi tarkoitus hoitaa - ei juurikaan ole.

Cleane Blue Light -laite on hiukan huulipunaa isompi ladattava pötkylä, jonka toisessa päässä on pieni aukko, josta tulee sinistä valoa. Valon aallonpituus on sellainen, että se ei vahingoita ihoa mutta sillä pitäisi olla näppyjä parantavia ominaisuuksia. Näin siis lyhyesti kuvattuna; tarkempia teknisiä tietoja löytyy esim. valmistajan sivuilta. 

Laite on sinällään helppokäyttöinen: ladattu laite "käynnistetään" ja valopäätä pidetään näppyä vasten 2,5 minuutin ajan (laite ilmoittaa ajan päättymisestä äänimerkillä). Valopää on varsin kuuma (muttei polttava) eikä itse "hoito" tunnu miltään. Iho saattaa punoittaa lievästi hetken aikaa käsittelyn jälkeen (ehkä lämmön verisuonia laajentavasta vaikutuksesta johtuen) mutta punoitus menee nopeasti ohi.

Kovin montaa kertaa en ole tätä laitetta päässyt (joutunut?) vielä testaamaan etenkin, kun käyttöohje luettelee niin tarkasti millaisia näppyjä tällä voi hoitaa ja millaisia ei voi hoitaa, että joudun kyllä muuttamaan omaa tähänastista "pikkunäppy-keskikokoinen näppy-iso näppy" luokitteluani. Aukko, josta valo tulee on todella pieni, joten laitteen joutuu asettelemaan kasvoille peilin edessä huolellisesti niin, että hoito kohdistuu varmasti näppyyn eikä sen viereiseen ihoon. Voin myös kertoa, että 2,5 minuuttia tuntuu tosi pitkältä ajalta; ei ehkä vielä ensimmäisen mutta viimeistään kolmannen näpyn kohdalla. Nämä "käsitellyt" näpyt tuntuvat kadonneen/parantuneen nopeammin kuin mitä "käsittelemättömät" mutta ihon nopeampaan toipumiseen saattaa olla syynä tuo jo mainitsemani hedelmähappovoidekin, joten vielä tässä vaiheessa en suostu hehkuttamaan tai suosittelemaan tätä laitetta.

torstai 29. syyskuuta 2011

Givenchyn Phenomen'eyesista

Ensin pienenä vinkkinä, että Sokoksen 3+1 -päivillä (ainakin Helsingin keskustassa) myydään aikoinaan "vuoden paras mascara" -tyyppisiä mainintoja saanutta Givenchyn Phenomen'eyes -mascaraa (siis sitä, jossa on harjan sijasta hassu pieni pallomainen tupsu varren päässsä) hintaan 9,90€ (normaalihinta kolmenkympin tienoilla). Ostin tämän tänä aamuna (jäljelle jäi kymmeniä pakkauksia) mutta en ole vielä ehtinyt testaamaan; testaus olisi tarkoitus kyllä suorittaa mahdollisimman pian, luultavasti tänä iltana niin, että jos tämä osoittautuu loistotuotteeksi, ehdin vielä hankkimaan toisen varastoon. Jotain testituloksen tapaista siis odotettavissa huomisaamuna!

---
Testasin tätä illalla meikinpoiston jälkeen ja aah, ensimmäistä kertaa ripsiväri tuntui taivuttavan ripsiäni aivan itsenäisesti (en juuri koskaan käytä ripsientaivutinta; nyt tosin olen hankkimassa lämmön avulla toimivaa taivuttaja; siitä lisää myöhemmin)! Tänä aamuna meikatessa tulos oli kiiressäkin sudittuna melkoisen hyvä mutta en ehkä kuitenkaan lähde ostamaan toista kappaletta, koska vaikka tuollaisella "tupsukalla" saakin tehtyä tarkkaa työtä niin onhan se rehellisesti sanottuna aika paljon hitaampi tapa meikata etenkin verrattuna noihin ripsiväreihin, joissa on pitkä ja kaareva harja ja joilla haluttu (tai ainakin riittävän hyvä) lopputulos syntyy käytännössä jo yhdellä harjanvedolla.

AHA-hedelmähapoista

No niin, elokuisesta allergiareaktiosta on toivuttu ja olen vähitellen uskaltanut alkaa kokeilla taas uusiakin tuotteita kunhan ensin olen antanut niiden olla vähintään pari vuorokautta käsivarren tms. "vaarattoman" paikan iholla.

Olen joskus aiemminkin käyttänyt jotain päivävoidetta, jossa on AHA-hedelmähappoja mutta tuon voiteen pitoisuus taisi olla varsin pieni, sillä en huomannut, että voiteella olisi ollut mitään vaikutusta. Pari vuotta sitten taas kokeilin Skin Doctorsin Accelerating Cleanseria, joka tosiaan heleytti ihoa ja saman sarjan pumppupullossa olevaa kemiallista kuorintaa, jota en nyt enää tuolta Skin Doctorsin sivuilta löytänyt. Molemmat olivat siis toimivia mutta omaan (silloiseen) budjettiini hiukan hintavia tuotteita.

Koska kosmetiikkatuotteista paljon kirjoittaneen Paulan Paula's Choice -sarjasta (jossa on paljon näitä AHA-tuotteita) on ollut viime aikoina ollut paljon puhetta blogeissa, innostuin iHerb-tilaukseni yhteydessä hankkimaan Derma E-sarjan alphahydroksidihappovoiteen (AHA Alpha Hydroxy Acids Beauty Fluid), joka oli edullinen (11,39$/60ml), kätevässä pumppupullossa, vahvuudeltaan viisiprosenttista ja INCI-listakin vaikutti asialliselta. Tuotetta ohjeistetaan käyttämään kerran tai kahdesti viikossa öiseen aikaan mutta itse olen "paksunahkaisena" käyttänyt tätä joka yö. Iholle levitettäessä tämä aiheuttaa muutaman sekunnin ajan pientä kihelmöintiä mutta se menee nopeasti ohi. Voide on koostumukseltaan kevyt, joten olen voinut käyttää tätä iltameikissä meikinalusvoiteena ja ihoni kunto on parantunut huomattavasti jo näiden ensimmäisten parin käyttöviikon aikana ja melko todennäköisesti se on tämän tuotteen ansiota.