lauantai 28. heinäkuuta 2012

Vaaleista meikkivoiteista: Kryolan Vistique

Kävin keväällä Kuokkasen Peruukkiliikkeessä Helsingissä tarkoituksenani ostaa peittävä meikkivoide, joka sopisi mahdollisimman tarkasti omaan ihonsävyyni. No, en tiedä mikä meni pieleen (jos meni) mutta poistuin liikkeestä mukanani Vistique-niminen meikkivoide, jota en ollut alunperin ajatellut ostavani. Hintaa tällä oli reilut parikymppiä ja rasiassa on 15 millilitraa. Kuvassa oleva sävy on hieman tummempi kuin omani (itselläni vaalein sävy, 010).

Myyjän mukaan Vistique vastaa koostumukseltaan ja sävyiltään jotain Diorin jo ammoisina aikoina lopettamaa meikkivoidetta, minkä johdosta tällä tuotteella on pieni mutta sitäkin uskollisempi ostajakunta täällä Suomessa. No, näihin asioihin minun on vaikea ottaa kantaa. Kokeilin tätä pariin otteeseen silloin pääsiäisen aikaan, en ollut kovin vaikuttunut ja jatkoin "keskeneräisten" meikkivoiteiden käyttöä.

Nyt kesällä iski kuitenkin jonkinasteinen meikkivoidekriisi ja päätin antaa tälle uuden mahdollisuuden. Ja hei, tämähän on loistava tuote! Ihoni on ruskettunut aavistuksen verran, joten sävy sopii nyt ihoni sävyyn paremmin kuin keväällä; meikkisienellä tämä levittyy huomattavasti paremmin kuin sormin ja - mikä parasta - primerin tai geelimäisen voiteen päälle levitettynä tämä on varsin runsaasti erilaisia vahoja sisältävänä tuotteena kestänyt loistavasti ylenpalttisetkin hikoilut niin klubeilla kuin hellesäissäkin, vaikka ihoni on etenkin kesäisin ärsyttävän öljyinen. Myös tuotteen runsaspigmenttisyys on ollut mukava yllätys, joka lisäksi, kun tuote onkin odotettua riittoisampi, myös lieventää tuosta tuotteen hinnasta alunperin seurannutta järkytystä. Tuotteen tuoksu on "puuterimainen" eli hieman vanhahtavalla tavalla ylellinen mutta ei missään tapauksessa häiritsevä tai ärsyttävä.

Kestävyydestään huolimatta tämä on lähtenyt iholta normaaleilla pesurutiineilla; suosin siis vaahtoavia puhdistusvoiteita (Clarins, Estee Lauder), joten puhdistusmaidon käyttäjät joutunevat ottamaan tämän kanssa tehokkaammat pesuaineet käyttöön. Vaikka INCI-listalta löytyy myös mineraaliöljyä, en ole huomannut ihoni menevät missään mielessä huonompaan kuntoon, vaikka olenkin käyttänyt tätä viikkotolkulla lähes päivittäin. Voisin kuvitella ostavani tätä uudelleen mutta koska meikkivoidevarasto on nyt kesän aikana enemmänkin paisunut kuin kutistunut, taidan olla ostokiellossa tämän kategorian tuotteiden suhteen ainakin vuoden loppuun asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti